keskiviikko, 10. lokakuu 2007

Hiljaista...

Huoh, kello on aamuyö ja istun pressan tolpalla kirjoittamassa tätä. Kaupunki on tyhjä silloin tällöin ohi ajaa autoja mutta muuten ei ole elämää näkyvissä. Olin viikonloppuna harrastamassa eli oli kertausharjoitus. Päivä pyörittiin Santahaminassa harjoittelemassa alueen eristystä ja alue-etsintää. Yöllä siirryimme Sompasaaren satamaan etsimään vihollisia. Niitä löytyi jokunen ja saimme toimintaa johtaneilta poliiseilta kehuja äänettömästä ja määrätietoisesta toiminnasta. Kun vihdoin pääsin kotiin sieltä oli aika kuitti olo ja jalat rikki ja rakoilla. Oma vika miksi en teipannut jalkoja. Eilinen päivä vuoro oli aika normaali ja asiakkaat mukavia ei oikeastaan jäänyt mitään mieleen. Toivottavasti ensi yönä olisi enemmän hommia.

keskiviikko, 3. lokakuu 2007

Alku ja kuinka tähän päädyttiin.

Olen 27 mies Helsingistä, ajan taksia ja olen lukenut monia muita taksiblogeja ja ajattelin perustaa sellaisen että pääsee vuodattamaan tuntemuksia omasta työstä ja kaikesta muustakin. Aloitin taksiurani tuurarina muutama vuosi sitten muiden töiden ohella pari viikonloppua kuussa ja aloin ajamaan vakituisesti vasta tämän vuoden alussa. Tähän en vielä jaksa laittaa tarinaa mutta eiköhän sitä vielä tämän viikon aikana saada.
T: Peeveli